




Lp Kangasala voitti itselleen loppusijoituksen kannalta merkitesemättömässä kotiottelus Liigaplokin erin 3-2.
Kaksi ensimmäistä erää avauskuusikkoon vähemmän pelanneita pelureita peluuttanut kotijoukkue vei lähes vaivatta, toisen erän lopussa syöttövaihtoon ensikertaa tilanteessa 23-23 kentälle vaihdettu Mita Uiato syötteli erän kaksi viimeistä pistettä.
Kolmanteen erään vierailija sai uuden vaihteen päälle, ja sekä kolmas että neljäs erä oli selkeää Liigaplokin hallintaa.Näin mentiinkin viidenteen erään, jossa kotijoukkueen valmentaja Arttu Keränen otti kentälle alkupelin huilanneet Mita Uiaton ja Kayla Hanelinen ja viides erä olikin liki läpihuutojuttu ja se kirjattiin kotijoukkueelle 15-3 ja koko ottelu siis 3-2.
Emilia Kääntä, Liigaploki :
– Tosi vaihteleva peli, mutta pääosin oma peli kulki ja koko kausi ollut yhtä vaikeata vaihetta ihan ok suoritus.
Jukka Koskinen, Liigaploki :
– Haettiin yhta pistettä ja saatiin se niin ei tarvitse muiden tuloksia tuijotella.Huomasi kyllä että Kangasala sai pelata paineitta.
Emma Mutka, Lp Kangasala :
– Ensimmäinen kokonainen peli parin vaikean loukkaantumisen turmelevan vuoden jälkeen, Tintiltä on saanut hyvää oppia miten pitää reenata jotta pääsee huipulle.
Arttu Keränen, LP Kangasala :
– Tosi tyytyväinen miten vähemmän pelanneet pelaajamme pelasivat kaksi ensimmäistä erää, kolmas erä oli lähinnä näytöslentopalloa.
Parhaat pelaajat : Nikki Taylor , Lp Kangasala ja Alex Donaghy, Liigaploki
lähitapiola : 3p Donaghy, 2p Suzanne Horner, liigaploki ja 1 p Taylor
Prolibero : Sini Koljonen, Liigaploki
Kuvat Pertti Flinck