Sunnuntaijännäri päättyi Pölkyn voittoon

Sunnuntaina pelattiin Kangasalla naisten Mestaruusliigan kärkikamppailu jossa Pölkky Kuusamo kohtasi kotijoukkue LP Kangasalan. Hyvätasoisen ottelun voitti lopulta Kuusamoerin 1-3, ja tämä tulos tiesi sitä että Pölkky varmisti runkosarjan voiton ennen päätöskierrosta.

Ottelun alku oli lievää vierasjoukkueen hallintaa ja se sai varsinkin kovalla syötöillään Kangasalan vastaanoton horjumaan. Tilanteessa 9-14 oli kotijoukkue käyttänyt jo molemmat aikalisänsä. Myös Kangasala sai syöttöpelinsä tämän jälkeen uomiinsa ja nousi taisteluun erävoitosta. Lopussa Pölkky voitti muutaman pitkän pallorallin ja vei lopulta avauserän lukemin 20-25.

Toisen erän alku oli tasaisempi. Pisteitä tehtiin vuorotahtiin kunnes Pölkky veti muutaman pisteen kaulan ja tilanteessa 10-14 oli Nikolas Buser jälleen pakotettu aikalisään. Se tepsikin ja Pölkky puolestaan

otti aikalisän tilanteessa 13-15. Myös se toimi ja Pölkky otti taas kuskin paikan. Nyt Kangasala ei luovuttanutkaan taistelua helpolla vaan Pölkky otti toisen aikalisän kun  kotijoukkue nousi tilanteeseen 21-22. Sen jälkeen taisteltiinkin erävoitosta ihan tosissaan ja molemmilla oli muutama eräpallokin jo mutta pidemmän korren vei lopulta kotijoukkue ja se vei erän 29-27.

Kolmas erä alkoi siitä mihin toinen päättyi eli tasaista ja korkealuokkaista lentopalloa pelattiin molemmin puolin verkkoa. Tilanteessa 14-11 repi kotijoukkue pienen keulan mutta Pölkky nousi taas pisteen päähän tilanteessa 17-16. Loppuerä mentiin taas vuoron perään pisteitä takoen. Tällä kertaa pää pysyi kylmänä vuorostaan vierasjoukkueella ja erä Pölkylle 23-25.

Erä neljä alkoi vierailijoiden komennossa, kotijoukkue käytti molemmat aikalisänsä jo tilanteessa 3-7. Jälleen päävalmentaja Buser tiesi mitä teki sillä tilanne oli hetken päästä tasan 7-7. Seuraavan eron Pölkky repäisi tilanteessa 12-15. Mutta jälleen nousi Kangasala tasoihin tilanteessa 19-19. Jälleen kerran Pölkky oli kuitenkin huolellisempi ratkaisuhetkillä ja vei erän 22-25 ja koko ottelun siis erin 1-3.

Erin Shomaker, Pölkky:
– Olen kyllä todella tyytyväinen, runkosarjan voitto varmistui ja peli oli korkeatasoista. Kotietu pudotuspelien loppuun asti on hieno juttu.

Sotiris Skotsis, Pölkky:
– Onnittelut pelaajille runkosarjan voitosta. Nyt on neljä tai jopa viisi joukkuetta jotka kuka tahansa voi voittaa. Meillä on Kuusamossa hyvä sali ja tunnelma joten kotietu loppuun asti on hieno juttu.

Iida Pöllänen, Kangasala :
– Pölkky oli ratkaisuhetkillä huolellisempi kuin me. Muuten oli kyllä hyvätasoinen lentopallo-ottelu ja oli kiva pelata.

Nikolas Buser, Kangasala :
– Hyvä ottelu oli, meillä ehkä liikaa tuli huolimattomuutta noissa ratkaisupalloissa. Kohta alkaa oman urani ensimmäiset pudotuspelit Mestaruusliigassa ja olen kyllä todella innoissani, tosin ohjelma on ehkä hieman liiankin tiukka ja toivottavasti pelaajat pysyvät terveinä ja ehjinä.

Parhaat pelaajat : Shomaker, Pölkky ja Pöllänen, Kangasala
ProLibero : Laura Penttilä, Kangasala

Author: Juuso Koro

Share This Post On