



Voitosta voittoon syksyn pelannut LP Kangasala kärsi keskiviikkona hävityn Suomen Cup puolivälierän jälkeen myös ensimmäisen mestaruussarjatappionsa sunnuntaina Kangasalla.
Vieraaksi saapunut Pölkky Kuusamo oli vielä avauserässä helisemässä kotijoukkueen hyvän syöttöpelin ja puolustuksen kanssa häviten sen 25-17, mutta toisessa erässä tahti muuttui.
Eilisessä ottelussa polvensa loukanneen ykköslibero Eveliina Rautiaisen korvannut Iina Niemelä sai vastaanottonsa toimimaan ja varsin paljon syöttövirheitä tehnyt LP Kangasala oli alusta asti askeleen jäljessä.Erä melko selvästi Pölkylle 17 -25.
Kolmas erä alkoi tasaisesti mutta kotijoukueen virhetehtailun seurauksena Pölkky otti taas hallinnan ja LP Kangasalan valmentajan Arttu Keräsen vaihtorulettikaan ei tuonut toivottua tulosta vaan myös kolmas erä vierailijoille 18 -25.
Neljännen erän alussa kotijoukkue ei saanut vastaanottoaan millään toimimaan ja Pölkky johti sitä parhaillaan jo 3- 12 , ja pienestä tasoittumisesta huolimatta kunnon takaa – ajoa Lp ei kuitenkaan saanut aikaiseksi vaan erä ja näin ollen koko ottelu Pölkylle 1-3.
Iina Niemelä, Pölkky :
– Harmittaa tietysti Eveliinan loukkaantuminen mutta oli kiva päästä pelaamaan, ja alun jännityksen jälkeen pääsin peliin mukaan melko hyvin ja olen ihan tyytyväinen.
Tiiamari Sievänen, LP :
– Kovuus puuttui tänään, toki passari Mita Uioton puutuminen on harmittavaa mutta passipeliin emme tänään hävinneet.
Tuomas Alatalo , Pölkky :
– Taytyy olla ylpeä joukkueesta , se kokosi hienosti itsensä Eveliinan loukkaantumisen ja muutenkin vaikean pelin jälkeen, loukkaantumisia on tässä ollut muutenkin riittämäiin.
Arttu Keränen , LP :
– Ekassa erässä puolustus vielä toimi, hyökkäys ei ollut voitosta huolimatta siinäkään kovin vahvaa, sen jälkeen koko homma hajosi käsiin, ja tekemisestä katosi rentous. Keskiviikon LP Viesti peli tulee olemaan hyvä mittari, käy siinä tuloksellisesti miten vaan mutta peli olisi saatava uomiinsa.
Parhaat pelaajat :
LP : Kayla Haneline Pölkky : Jennifer Nogueras
Lähitapiolapisteet : 3p Nogueras 2p Trine Kjelstrup, Pölkky 1p Kayla Haneline Lp
PRO Libero : Tiiamari Sievänen LP
Kuvat Pertti Flinck