








Taannoisen tukilippukampanjan onnistumisen myötä ilmaisotteluksi muuttunut ensimmäinen puolivälieräkamppailu LP Kangasalan ja LP Viestin välillä päättyi varsin dramaattisten vaiheiden jälkeen kotijoukkueelle suoraan erin 3-0.
Runsaslukuinen yleisö oli yhtä ihmeissään kun kotijoukkueen valmentaja Arttu Keränenkin ottelun alussa jossa hermostuneen oloinen Kangasala teki virheitä virheiden perään ja näytti että Salolaiset vierailijat marssivat helposti avauserän voittoon. Muuttaman onnistuneen pelaajavaihdon myötä Kangasala nousi kuitenkin kuilun partaalta erän voittoon oltuaan tappiolla jo 12-20 ja 18-24. Kentälle vaihdettu Katherine Regalado syötteli pitkällä putkella ensin joukkueen tasoihin 24-24 ja lopulta erä kotijoukkueelle 27-25.
Runsaan johtonsa menettänyt LP Viesti ei tästä vielä toiseen erään toipunut ja se menikin kotijoukkueelle helposti 25-15. Kolmanteen erään vierailijat saivat jälleen taistelukirveensä kaivettua ja tasainen erä kotijoukkueelle 26-24 ja koko ottelu siis erin 3-0. Kolmannen erään loppuun ikävää dramatiikkaa toivat loukkaantumiset kummalakin puolella verkkoa, Viestin passari Saana Virtanen satutti nilkkaansa ja joutui jättämään ottelun kesken, hetkeä myöhemmin kotijoukkueen Netta Rekola kärsi jalkavaivasta eikä hänkään enää pelannut.
Ensitietojen mukaan ainakin Virtasen vamma voi pahimmillaan päättää hyvin pelanneen passarin kauden, Rekola saattoi selvitä säikähdyksellä.
Ksenia Puhach, Viesti :
– Aloitimme hyvin mutta sitten ote kirposi. Taistelemme jatkopaikasta loppuun asti.
Tomi Lemminkäinen, Viesti :
– Kangasala melkein antoi virheillään meille ensimmäisen erän. Kaksi erää tänään tappelimme erävoitosta. Pelit jatkuu jo huomenna mikä on ihan hyvä juttu, toivottavasti meillä on kaksi passaria silloin rivissä.
Netta Rekola, Kangasala :
– Akillesjänne hieman ilmoitti itsestään ottelun lopussa, toivottavasti ja nyt ainakin sellainen tuntemus että ei mitään vakavampaa.
Arttu Keränen, Kangasala :
– Alku oli hirveä, onneksi vaihdot auttoivat ja noustiin melko harvinaisenkin kaukaa takaa, mikä siivitti meille ainakin tuon kakkoserän voiton. Se kumpi pitää paremmin oman pelitasonsa lähellä maksimia matkaa tästä parista välieriin.
Parhaat pelaajat : Pucach, Viesti ja Rekola, Kangasala
Kuvat Pertti Flinck