LP KANGASALA PIRKANMAAN VALTIAS

LP Kangasala ja Orpo Orivedeltä ottivat yhteen lauantaina Kangasalla ja LP osoitti olevansa selkeästi parempi Pirkanmaalaisjoukkue ainakin runkosarjan osalta.

Ensimmäinen erä alkoi melko tasaisesti, mutta erän edetessä Kangasala otti homman selkeämmin haltuun, ja joukkueen Roosat Heikkiniemi ja Laakkonen olivat näkyvimmät pelurit kun Kangasala vei erän 25-22.

Toinen erä oli varsinkin vierasjoukkueen osalta ehkä koko kauden heikoin näytös Pitkäjärvellä, Orpo teko lukuisia täysin alkeellisia virheitä ja vaikka kotijoukkuekaan ei esittänyt parastaan se voitti erän murskaluvuin 25-8.

Kolmanteen erään vierailija Orpo kokosi ihailtavasti itsensä, ja johti erää parhaillaan jo 11-3. Koko pelaajapalettiaan ottelussa käyttänyt kotijoukkue kuitenkin sai tarvitsemansa piristysruiskeen kun sairastelusta toipunut Emmi Riikilä vaihdettiin kentälle ja ottelun hahmoksi kohonnut Roosa Heikkiniemi syötteli omilla syötöillään tappavan tehokkaasti ja Kangasala nousi kuin nousikin erävoittiin 25-23 ja koko ottelu siis kotijoukkueelle suoraan 3-0.

Ada Eronen, Orpo :

  • Ihan hyvääkin peliä ajoittain, onneksi saatiin rivit kasattua tuon karmean kakkoserän jälkeen. Pisteitä tarvitaan että saamme pudotuspeleihin hyvät lähtökohdat.

 Nikolas Gitzekos, Orpo :

  • Kangasala on todella laadukas joukkue, heillä on kaksi erinomaista passaria joista Kylmäaho ehkä koko sarjan paras.Meidän rikkonainen valmistautuminen ikävä kyllä näkyi tänään.

Roosa Heikkiniemi, Kangasala :

  • Hieman hankala oli ottelu, mutta meillä kävi kaikki pelaajat tänään kentällä joka sekoitti kuvioita välillä. En ole mitenkään erityisesti hionut tuota syöttöä, se on vain kovan työn kautta alkanut viime aikoina loksahdella paremmin paikalleen.

Arttu Keränen, Kangasala :

  • Hieman alkuun yllätti kun vastustajan tehopelaaja Ariana Pirv ei ollut pelikuntoinen ja kuusikossa, hieman liikaa teimme omia virheitä tänään, hyvä nousu kolmannessa erässä perustui lähinnä siihen kun virheemme vähentyi.

Parhaat pelaajat : Roosa Heikkiniemi , LP ja Ada Eronen, Orpo

Prolibero : Tiiamari Sievänen, LP

 

 

Kuvat Pertti Flinck

Author: Pertti Flinck

Share This Post On