LP lämpeni hieman liian hitaasti välieräsarjassa Viestiä vastaan. Kolmas ottelu Salossa oli jo tasollisesti lähellä puolivälierissä nähtyä. Tuttu taisteluilmekin alkoi jo löytyä.
Ensimmäinen erä meni vielä vähän mailaa puristaen, mutta toisessa herättiin taistelemaan, ja vietiin se lopulta jatkopalloilla Viestin johdettua erää jo selvästi.
Kolmaskin oli otettavissa, mutta 10 omaa virhettä käänsi erän niukasti vastustajalle. Neljäs erä kulki alusta asti LP:n niukassa johdossa, ja päättyi lopulta selvin numeroin 19-25, ja edessä viides erä.
Siihen saatiin hyvä alku ja erän puolivälissä johto oli jo 4-8. Ottelun ratkaisuksi muodostui Viestin syöttövaihto kotijoukkueen kavennettua tilanteeksi 10-12. Tuuli Kukkonen tuli sisään ensimmäistä kertaa koko ottelussa, syötti puuttuvat viisi pistettä, ja Viestin finaaliin.
Otteluraportti pelaaja- ja valmentajakommentteineen luettavissa Mestaruusliigan sivuilta.
Paras kolmesta -systeemillä käytävässä pronssiottelusarjassa vastaan asettuu LiigaPloki. Ensimmäinen ottelu pelataan Pihtiputaalla ke 4.4. klo 18.30 ja toinen Kangasalla pe 6.4. klo 18.30. Mahdollinen kolmas jälleen Pihtiputaalla su 8.4.