Kapteenimme Tintti, Katja ja Roosa jakavat ajatuksiaan kuluvasta kaudesta teille. Matkassa on ollut mukana paljon tunteita, kokemuksia ja rakkautta. Matka oksalle ylimmälle on vasta alkanut.

Tiiamari Sievänen

Reilun viikon ajan on kauden äkillistä päättymistä ja sen aiheuttamia monenlaisia tunteita yritelty käsitellä, mutta täytyy myöntää, että edelleen tekee kipeää. Tavoitteet olivat korkealla tällä(kin) kaudella. Se, että sitä kaikkea vuoden aikana tehtyä kovaa työtä ei päästy täysin mittaamaan ja unelmia tavoittelemaan, tiputti korkealta – eikä edes pehmennetylle alustalle, etenkin kun pettymys tapahtui jo toisena vuonna perättäin.

Tilanteesta tekee kuitenkin helpomman se, että ollaan tässä koko joukkue #yhes, seistään toistemme tukena. Ja toisaalta, juuri niillä vaikeimmilla hetkillä joukkuehenki mitataankin. Se on ollut meillä koko kauden huippuluokkaa, eikä se menetä arvoaan, vaikka pelit meidän osalta keskeytyivätkin. Luulen, että ne ilon hetket, aidot fiilikset ja luottamus pelikavereita kohtaan välittyi kotikatsomoihinkin kauden aikana. Meidän joukkue oli täynnä upeita yksilöitä ennen kaikkea ihmisinä, vaikka toki pelikin kulki melko mukavasti. Kauden aikana koettiin todella paljon hienoja onnistumisia, hauskoja hetkiä ja mieleenpainuvia keskusteluita. Asioita, jotka kirkastuvat ja kasvattavat merkitystään entistä suuremmiksi ajan myötä, kunhan suurin harmitus on selätetty. On ollut myös lohdullista huomata, kuinka moni on myötäelänyt joukkueemme pettymyksen ja harmin mukana.

Tässä seurassa on hyvä olla ja työskennellä. Iso kiitos kuuluu siis pelaajien ja staffin lisäksi talkooväelle, taustajoukoille ja erityisesti Malmin Jormalle kaiken mahdollistamisesta ja joukkueeseen uskomisesta. Meistä on pidetty hyvää huolta, jolloin jokainen on saanut keskittyä siihen oleellisimpaan. Tämä on kuin toinen perhe.

Nyt tehdään hetki jotain ihan muuta. Keskitytään opiskeluihin, ulkoillaan auringonpaisteessa ja karanteenin loputtua vietetään myös aikaa sen toisen perheen parissa. Pienen hengähdystauon jälkeen käännetään katseet seuraavaan lukuun, kukin omassa kirjassaan.

Katja Kylmäaho

Viime perjantaina kello 8.47 puhelimeen kilahti WhatsApp-viesti, jonka sisältö oli kuvaannollinen täystyrmäys. Viestissä kerrottiin, että yhdellä ryhmän jäsenellä oli todettu koronatartunta. Unelmakautta pelasimme kaikki ja nyt pelit päättyivät kuin veitsellä leikaten.

Kello 10 ohjelmassa ollutta aamuharjoitusta ei pidetty koskaan. Kalenterista yliviivattiin myös perjantai-illan PaKa-välieräottelu, jossa seura olisi voinut varmistaa historiansa kolmannen SM-finaalipaikan.

Kauden tärkeimpään otteluun valmistautumisen sijasta meidät määrättiin välittömästi karanteeniin. Olen viettänyt päivät tiiviisti yksiössäni Kangasalla ja miettinyt viime päivien tapahtumaketjua.

Eihän sitä aluksi uskonut todeksi. Kauden aikana oli jo ollut tilanteita, joissa joku oli käynyt testeissä ja aina tulos oli ollut negatiivinen. Ajattelin, ettei tätä enää tapahdu, kun kausi on jo niin pitkällä.

Seura oli jo voittanut liigan runkosarjan ylivoimaisesti ja juhlinut Suomen cupin voittoa. Vain kruunu – Suomen mestaruus – puuttui.

Shokin iskemisen hetkellä halusin vielä uskoa johonkin ihmeeseen, jota ei todellisuudessa ollut. Oli siinä hetken toivo, että jospa meitä odoteltaisiin loppupeleihin. Ajattelin ensin, että ei näin voi tehdä, että kausi loppuu yhden tartunnan myötä. Mutta takaporttia ei ollut. Aiemman linjauksen mukaan joukkueen kausi päättyy, mikäli ryhmä ei voi koronavirukseen liittyvien viranomaismääräysten vuoksi pelata ohjelmaan merkittyjä otteluita.

Kyllä sen sitten ymmärsi, ettei sääntöä muuteta meidän vuoksemme. Sen jälkeen tuli itkettyä melkein kaksi päivää putkeen. Eihän tämä kenenkään vika ollut ja onnkeksi loput joukkueet pelaavat sarjan loppuun.

Sunnuntaina vietimme joukkueen kanssa yhteistä iltaa etäyhteyden välityksellä. Pikkuhiljaa tapahtunut on ollut pakko hyväksyä. Kauden arvoa ei mitata aina mitaleilla. Ei ainakaan korona-aikana. Otamme muistoksi koko kauden ja sen, mitä olemme yhdessä saavuttaneet. Metalli on vain metallia.

Iso asia LP Kangasalan joukkueelle on ollut lentopalloyhteisön tuki. Myös vastustajien leireistä on myönnetty, että joukkueemme on ollut kauden paras. Tämä on ollut aika lailla täydellinen kausi. Aiemmin sitä ei uskaltanut sanoa ääneen, kun pelkona oli, että jotain ikävää tapahtuu. Niin kuin sitten tapahtui.

Kaikkien pelaajiemme lajitaidot olivat korkealla tasolla. Ympärilläni olevien hyvien yksilöiden ansiosta olen voinut pyörittää itselleni sopivaa, luovaa passaripeliä. Olen ollut urallani myös joukkueissa, joissa se ei ole ollut mahdollista.

Kun lupa heltiää, matkustan heti vanhempieni luo. Varmasti fiilis tästä paranee, kun pääsen kotiin ja pidän pienen tauon. Toivottavasti pääsisin sitten vielä hiihtämään, sillä sukseni ovat pohjoisessa. Viimeistään hohtavilla hangilla kirkastuu ymmärrys siitä, että kausi jäi koronan aiheuttamista kyynelistä huolimatta vahvasti plussalle.

Kiitos kaikille mukana olleille. Olen kerennyt katsella paljon kuvia ja videoita kuluvasta kaudesta ja joka kerta hymy nousee korviin. Yhtäkään huonoa muistoa ei nouse mieleen. Meillä oli kaudella niin hauskaa ja saimme olla juuri sellaisia kuin olemme. Se oli meidän vahvuus. #yhes – Katja

Roosa Laakkonen

Tämä kausi on ollut urani parhain. Tiesin sen jo ennen kauden alkua.

Meillä oli kasassa niin upea joukkue ja yhteispelimme alkoi luistaa jo ekoista treeneistä lähtien. Treeneissä oli aina hauskaa, mutta kaikki tehtiin silti tosissaan ja mielestäni siksi olimme kaudella niin hyviä, koska treeneissä oli aina kova taso.

Päällimäisenä tästä kaudesta on jäänyt mieleen meidän joukkuehenki. Sitä on monesti toitotettu miten hyvä se on, mutta ei tarpeeksi. Sen avulla on päästy yli väsyneistä jaloista, aikaisista aamuista ja liian myöhään venyneistä pelireissuista. Uskon että staffikin on ollu kiitollinen saadessaan näin hauskat tyypit heidän lähelleen.

Kaikki tietävät jo, miten ja miksi tämä kausi päättyi meidän osalta liian aikaisin. Haluan myös kaikkien tietävän sen, että tämä vastoinkäyminen kasvattaa tätä joukkuetta ja seuraa entisestään. Me ei anneta periksi. Me taistellaan sen eteen, että joskus Pitkäjärven seinällä lukee ”Suomen Mestarit”.