LP kaatoi Nurmon Jymy/TR cup-avauksessa
Nurmon yläasteella oli suurta urheilujuhlan tuntua, kun Liigajoukkue LP Kangasala kohtasi NJ/TR N2 – sarjajoukkueen Nurmon yläasteella. Yleisöä oli saapunut runsaasti paikalle kannustamaan pelaavia joukkueita. Nurmon yläasteella oli pitänyt aukaista ruokalan liukuovet, että kaikki halukkaat pääsivät katsomaan, minkälainen tasoero on 2-sarjan ja Liigan huipun välillä. Naisten Suomen Cup 2.kierros 4.10.2024NJ/TR (N 2) – LP...
LP Kangasala voittoon uuden areenansa avajaisissa
LP Kangasalan naisten liigajoukkue siirtyi uuteen aikaan kun kauden ensimmäinen kotiottelu pelattiin uunituoreessa Kangasala Areenassa keskiviikkona. Kotijoukkue pelasikin melko kypsää peliä hienon ja kannustavan 553 henkisen kotiyleisön edessä ja vierasjoukkue Orpo oli melko aseeton koko ottelun ajan. Avauserä alkoi kotijoukkueen komennossa mutta Orpo ei päästänyt Kangasalaa karkuun. Kangasala piti kuitenkin muutaman pisteen...
Kangasala Areenan avajaiset 2.10. LP Kangasala -Oriveden Ponnistus
Kangasala Areenan ensimmäinen Mestaruusliiga-ottelu pelataan keskiviikkona 2.10. klo 18:30. Ensimmäisenä pelinä areenassa pelataan Pirkanmaan paikallisottelu LP Kangasala – Oriveden Ponnistus. Saapuminen areenalle Kangasala Areenalle voi saapua helposti niin kävellen, pyörällä, omalla autolla tai julkisilla. Kangasala Areenan oma pysäköintitila on kuitenkin rajallinen, mutta alueen muut pysäköintipaikat ovat lyhyen kävelymatkan...
Viiden erän trilleristä voitto ja kaksi pistettä sarjataulukkoon!
Avausottelu Teemu Mäkikyrön valmentamaa LP Viestiä vastaan oli lähes 3 tuntia pitkä rupeama, jossa yleisöä pidettiin puolin ja toisin jännityksessä. Ottelu päättyi 2-3 (26-24, 21-25, 18-25, 26-24 ja 19-21) Kangasalan nimiin. Kangasala lähti ensimmäiseen erään seitsikolla Ahtola, Rekola, Jalonen, Laukkanen, Pyhäjärvi, Andrikopoulou sekä Penttilä. Peli käynnistyi tasaisissa merkeissä 8-8 tilanteeseen. Sen jälkeen LP Viesti pääsi...